Suomen poliittisen järjestelmän perustukset on rakennettu väärin. Eduskuntavaalijärjestelmä ja puoluetuki kaipaavat suurta uudistusta.

Kuluvalla vaalikaudella on annettu 13 kansanedustajapaikkaa ja 9 miljoonaa euroa väärille puolueille.

Suomen eduskuntavaalijärjestelmää on kritisoitu lähes sadan vuoden ajan. Useat valtio-oppineet ja oikeustieteilijät ovat vaatineet parannuksia nykyiseen suuria puolueita suosivaan vaalijärjestelmään. Eduskuntavaalien puoluekohtaiset ääniosuudet ja kansanedustajapaikat eivät vastaa toisiaan, eli suhteellisuus on heikko. Vaalilain uudistamiseksi on aikojen saatossa järjestetty komiteoita ja toimikuntia, jotka ovat esitelleet erilaisia korjausehdotuksia. Eri hallitusten näennäiset uudistussuunnitelmat ovat päätyneet joko merkityksettömiin muutoksiin tai suoraan pöytälaatikkoon.

Valtapuolueiden johtoryhmillä ei ole halua vaihtaa saavuttamaansa asemaa äänestäjien vapaan tahdon aiheuttamaan epävarmuuteen. Päinvastoin edustajapaikkoihin sinällään liittymätön puolueavustuskin on varta vasten säädetty seuraamaan epäsuhtaista paikkajakoa.

Vuosikymmeniä vaaleista toiseen jatkuneena vallanjaon vääristymä on sisäänrakennettuna koko puoluejärjestelmään. Suomalainen politiikka voisi olla hyvin toisen näköistä jos kaikilla äänestäjillä ja puolueilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet.

Vaalipiirijako perustuu ajatukseen Suomesta erillisten heimojen liittovaltiona. Maa on jaettu eduskuntavaaleissa entisiä maakuntarajoja mukaileviin vaalipiireihin, joissa kaikissa järjestetään omat vaalinsa. Äänestäjän omien arvojen mukainen ehdokas voisi löytyä muualta, mutta osallistuakseen eduskuntavaaleihin hänen täytyy antaa äänensä määrätyssä vaalipiirissä tarjolla olevalle ehdokkaalle kuvitteellista heimoaan edustamaan. Henkilökohtaiset äänestysperusteet jäävät toissijaiseksi.

Topeliuksen aikaiseen heimoajatteluun perustuvalla alueellisen edustavuuden idealla vesitetään sekä äänestäjien yhtäläinen äänioikeus että demokratian tasapuolisuuden takaajana mainostettu vaalitavan suhteellisuus. Erikoisena yksityiskohtana lakiin on säädetty kuitenkin puolueille mahdollisuus asettaa vaalipiiriin ehdokas, joka ei ole koskaan siellä edes käynyt.

Miljoona ääntä jätetään käyttämättä ja neljännesmiljoona heitetään pois. Kaikissa muissa pohjoismaissa on käytössä tasausjärjestelmä, joka kerää vaalipiirien paikkajaosta jääneet ylimääräiset äänet. Näiden äänien perusteella jaetaan tietty osa edustajapaikoista niin sanottuina tasauspaikkoina koko valtakunnan tasolla parantamaan suhteellisuutta.

Suomessa näin ei tehdä. Vuoden 2023 vaaleissa yli 250 000 hyväksyttyä ääntä jäi merkityksettömäksi, kun vaalipiirien sisäisen äänikynnyksen alle jääneet puolueet jäivät samalla piirien välisen ääniseinän taakse. Toiveikkaat pienempien puolueiden äänestäjät näkevät usein turhaa vaivaa järjestelmän sivuuttaessa heidän ääniään sadoin tuhansin jokaisissa eduskuntavaaleissa.

Järjestelmän epätarkkuus on valjastettu takaamaan valtapuolueille ylimääräisiä kansanedustajia. Äänestäminen on tehotonta niille, jotka eivät niitä kannata. Suomessa yli miljoona äänioikeutettua on päätynyt olemaan äänestämättä jokaisissa eduskuntavaaleissa 1990-luvun alusta tähän päivään.

Monet vaalipiirit ovat pieniä, joten edustajamäärät jäävät väistämättä vähäisiksi ja edustavuus epätarkaksi. Kansanedustajapaikkoja riittää vain muutamalle suurimmalle puolueelle. Vaalipiirien pienuus nostaa äänikynnyksen korkealle ja ohjaa äänestäjän taktikoimaan puoluevalinnalla. Suurista puolueista vähiten huonoa äänestämällä on mahdollista minimoida riski äänen totaalisesta hukkumisesta. 

Kaiken kukkuraksi valtapuolueiden voiton kruunaa d’Hondtin laskentamenetelmä. Keinotekoinen numerokikkailu, joka on luotu nimenomaan vääristämään paikkajako suurten puolueiden hyödyksi normaalin matemaattisen ja tasapuolisen laskutoimituksen sijaan.

Lopulta valituksi tuleva edustajajoukko on kansan todellisen tahdon irvikuva. Siinä sivussa valtapuolueet ovat totuttaneet äänestäjiä kannattajikseen ylläpitämällä äänestyskäyttäytymistä manipuloivaa järjestelmää.

Puoluetukea ei jaeta kannatuksen vaan kansanedustajien mukaan, vaikka eduskuntaryhmillä on oma rahoitus. Valtion puolueavustusta maksetaan vuosittain jokaisesta kansanedustajasta tietty summa. Eli saman vääristyneen laskelman perusteella kuin itse paikkajako.

Todellisuudessa puoluetuki ei kuitenkaan liity kansanedustajien kuluihin tai eduskuntatyöhön, sillä eduskuntaryhmien työskentelylle on olemassa erillinen rahoitus. Kansanedustajien palkkojen lisäksi eduskunta kustantaa avustajien palkat, toimisto- ja kokoustilat, asunnot, matkat, informaatiopalvelut, kielten opetuksen ym. 

Kannatusosuudet ovat tiedossa, mutta rahat otetaan itselle. Eduskuntavaalien koko maan äänestystulos on selkeä ja varmennettu tieto kunkin puolueen kannatuksesta äänioikeutettujen suomalaisten keskuudessa. Tätä ei kuitenkaan oteta huomioon jaettaessa verovaroja puolueille. Puoluelain säätäjät perustelivat aikoinaan edustajiin kytkettyä jakotapaa seuraavasti:

”Tämän jakoperusteen voidaan katsoa selvimmin kuvastavan puolueiden keskinäisiä voimasuhteita ja niiden nauttimaa kannatusta. Tarkoituksenmukaisena ei ole pidettävä sitä, että valtion varoin tuettaisiin sellaisia hyvin pieniä puolueita, joiden vaikutus valtiolliseen elämään jää puuttuvan kannatuksen vuoksi vähäiseksi ja joiden osanotto vaaleihin saattaa merkitä suorastaan valitsijoiden harhauttamista.” (HE 99/1967 vp).

Ajatus voimasuhteista ja pienten puolueiden vähäisestä vaikutuksesta on totta. Lainsäätäjät tiesivät vaalijärjestelmän antavan vallan suurille puolueille epäsuhtaisesti. Pienpuolueiden osallistuminen äänestäjien harhauttamisena taas sopii kuvaan valtapuolueiden suunnitelmasta pitää mahdolliset kilpailijat poissa poliittisesta toiminnasta. Omituisempi on perusteluihin sisällytetty väite siitä, että paikkamäärät kuvastavat selvimmin puolueiden kannatusta. Ehkä ei ole tarvinnut pysyä totuudessa, kun ote vallan kahvasta on ollut riittävän tukeva.

Valtapuolueet ovat puoluetuen alusta asti ottaneet muille kuuluvia miljoonia omien organisaatioidensa pyörittämiseen, vaikka kansanvallan kannalta nimenomaan ilman tukea jätettyjen pienten puolueiden tiedotusta ja julkisuutta olisi syytä tukea vähintään niiden kannatusta vastaavalla summalla.

Annetun äänen arvo riippuu äänestäjän poliittisesta kannasta. Eduskuntapuolueiden välillä kannatuksen ja tukisumman suhteista löytyy huomattavia heittoja. Kuluvalla vaalikaudella ero on yli viisinkertainen pienimmän ja suurimman välillä.

Pienpuolueiden tilanne on kaikkein synkin. Eduskunnan ulkopuolelle jääville puolueille annettu ääni ei ole minkään arvoinen. Kymmenien tuhansien kansalaisten kannattamat puolueet jäävät täysin ilman avustuksia samalla kun näidenkin äänestäjien verorahoilla ruokitaan suuria puolueita. 

Myöhemmin puoluelakiin on lisätty pienpuolueille uusi mahdollisuus ilmeisesti huumorimielellä. Vähintään kaksi prosenttia valtakunnallisesta äänimäärästä saava puolue voi nykyisin saada yhden kahdestoistaosan sille kuuluvasta puoluetuesta.

Nykymuotoinen tukijärjestelmä on suunniteltu pitämään vanhat puoluekoneistot rasvattuina ja mahdollisten haastajien toiminta minimissään.

Poliittisesta työstä kiinnostuneet houkutellaan valtaa käyttävien puolueiden ryhmäkurin alle. Politiikkaan mukaan pyrkivät päätyvät usein taktikoimaan valitessaan puoluetta. Nykyisen lain suosimat vaihtoehdot houkuttelevat uralla etenemisestä haaveilevia.

Keinotekoisesti turvotetut suurpuolueet ottavat mielellään hoiviinsa innokkaita aktiiveja matalalla kynnyksellä. Kaikenlaista kampanjointia katsotaan kunhan ääniä kaadetaan puolueen laariin.

Kun puolueeseen sitoutettu poliitikko lopulta päätyy eduskuntaryhmään, kohtaa hän johtoryhmän saneleman ryhmäkurin. Silloin jää usein helpoimmaksi vaihtoehdoksi tehdä mitä käsketään, äänestää tarvittaessa ryhmän mukana omaa arvomaailmaa vastaan.

Edustajan äänestämällä valtuuttaneella kansalaisella ei lopulta ole mitään tietoa hänet vakuuttaneiden vaalilupausten painoarvosta puolueen politiikassa.

Poliittisen kentän polarisaatio on kirjoitettu vaalilakiin. Vaalitavan keskittäessä vallan suurimmille puolueille, tulee poliittiseen ilmapiiriin painetta jakautua vahvemmin toisiinsa vihamielisesti suhtautuviin leireihin. Muutaman suuren puolueen johtoryhmille kasautuu valtaa tehdä merkittäviä päätöksiä suljettujen ovien takana ilman parlamentaarista keskustelua.

Äänestäjien tahtoon herkemmin reagoiva vaalijärjestelmä vastaisi pienempien ryhmien toiveisiin hajauttaen puoluekentän laajemmaksi verkostoksi, jossa useammalla puolueella olisi enemmän yhteisiä blokkirajoja ylittäviä tavoitteita. Tarve ja mahdollisuus avoimeen yhteistyöhön kasvaisi.

Tanska näyttää mallia puoluetuen ja edustajapaikkojen jaossa. Edustajapaikat tasataan puolueiden kesken koko maan laajuudella hyvin tuloksin ilman viitteitä meillä pelätystä alueellisen edustavuuden katoamisesta. Puoluetuen määräytyminen on Tanskassa toteutettu suoraan parlamenttivaaleissa saatuihin äänimääriin perustuen, alle tuhannen kannattajan puolueita lukuunottamatta. Periaate on harvinaisen selvä, sama raha samasta äänimäärästä.

Toimivan järjestelmän taustalla näyttäisi olevan ajatus tasapuolisuuden itseisarvosta ja pyrkimys äänestäjien yhtäläiseen kohteluun. Kansan tahdon huomioon ottavalla järjestelmällä on epäilemättä vaikutuksensa, Tanskan parlamenttivaaleissa toistuu selvästi meikäläistä suurempi äänestysaktiivisuus.

Suomen lakeja säätää eduskunta, jota johtaa vallan väärinkäyttäjä. Pukit ovat vartioimassa kaalimaata sekä päättämässä kaalimaan vartijoiden valintaprosessista. Tilanne ei muutu ennen kuin paine järjestelmän demokratisointiin kasvaa riittävän suureksi. Valtio-oppineiden valitukset ja toimikuntien mietinnöt eivät auta. Kansalaisaloitteet jätetään käsittelemättä, jos valtapuolueet eivät niitä halua avata.

Suomen perustuslaki sanoo, että äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen. Yhtäläisyys tarkoittaa jokaisen äänen yhdenvertaista painoarvoa, mutta nykyinen vaalilaki ja puoluelaki rikkovat tätä periaatetta. Perustuslaillisuuden arviointi on perustuslakivaliokunnassa samojen valtapuolueiden hallinnassa, jotka pitävät järjestelmän ennallaan omaksi edukseen.

Nyt tarvitaan näihin perustavanlaatuisiin ongelmiin keskittyvä puolue pitämään ääntä kaikkien puolueiden puolesta kunnes epäkohdat korjataan. Tarvitaan puolue vaatimaan kaikille äänestäjille yhtäläisiä oikeuksia.

Jouko Sarén

Kahden asian liike ry